Kertomus minusta ja paidoistani.

Kertomus minusta ja paidoistani.

Nimeni on Julia Dunajeva. Kuten jo tiedättekin, olen vaatesuunnittelija ja räätäli. Olen tehnyt ensimmäisen pukuni 16-vuotiaana. Siitä lähtien vaatteiden suunnittelusta ja tekemisestä on tullut elämäni erottamaton osa 😊 Pitkän työurani aikana olen tehnyt satoja erilaisia vaatekappaleita: pukuja, paitoja, takkeja, uimapukuja, uniikkeja juhlapukuja ja monta muuta. Paidat ovat kuitenkin valloittaneet sydämeni. Ensi silmäykseltä paita näyttää varsin vaatimattomalta. Mutta se on vain harhaluulo. Paidassa on vaikka mitä ja jopa arvoituksia! Opiskeltuani Helsingin Ammattikorkeakoulussa vuonna 2005 opinnäytetyöni aiheena oli paitojen suunnittelu, mitoitus ja ohjeistus etävalmistusta varten. Siitä lähtien olen saanut tutkia monenlaisia paitamalleja, kangaslaatuja, kaavoitusteknikoita,...

Ole yksilö, ole oma itsesi vaatevalinnoillasi

Ole yksilö, ole oma itsesi vaatevalinnoillasi

Muotiteollisuus opettaa meille, että ilmaisemme itseämme, jos seuraamme trendejä. Mutta näin meistä tulee pikemminkin osa isompaa kasvotonta joukkoa kuin oman itsemme ilmaisijoita. Puemme päällemme paitoja ja pukuja, joita on tehty miljoonia kappaleita. Teetetty vaate on aina yksilöllinen. Se tehdään tarkalleen sinun henkilökohtaiset mittasi ja mieltymyksesi huomioon ottaen. Tämän tärkeys korostuu, kun kyseessä on erityisherkkä tai tunteva ihminen, jonka vaatteet ja niiden värit voivat vaikuttaa välittömästi mielialaan. Euroopassa tehdään korkeatasoisia kankaita. Tilaamalla niitä suoraan valmistajalta meillä on mahdollisuus valita laadultaan parhaimmat: tuntuu hyvälle päällä, kestää pitkään käytössä. Ja juuri sen värisenä kuin itse haluaa tai tarvitsee. Sopiiko tämä vaate minulle vs....